Fengshuista on kehittynyt suosittu sisustus- ja järjestelymetodi

Fengshuista on kehittynyt suosittu sisustus- ja järjestelymetodi

Fengshui on ikivanha kiinalainen oppijärjestelmä, joka tarjoaa ohjeita erityisesti rakentamiseen ja sisustamiseen. Fengshui tarkoittaa oikeastaan sitä, miltä jokin paikka tuntuu tai minkälainen henki siellä vallitsee. Kun talon rakentaa oikealla tavalla, ottaen huomioon eri elementit ja ilmansuunnat, tuo se fengshuin oppien mukaan elämään terveyttä, varallisuutta ja onnea.

Tarun mukaan hallitsija loi filosofian kansansa hyväksi

Fengshuin uskotaan syntyneen Kiinan ensimmäisen hallitsijan, Fu Xin (2953 – 2838 eaa) aloitteesta. Tarun mukaan Xi halusi oppien perusteella opastaa hallitsemaansa kansaa elämään luonnon rytmin mukaan ja saada heidät tuntemaan olonsa turvallisiksi. Erityisesti länsimaissa fengshui on opittu tuntemaan lähinnä sisustustrendinä, jollaisena sitä harjoitetaan paljon esimerkiksi Yhdysvalloissa. Aasiassa fengshuilla on edelleen myös syvempi merkitys ja moni sisustaja on tutustunut tähänkin puoleen asiasta kerran innostuttuaan.

Sisustus– ja järjestelytaitonakin fengshui korostaa sitä, että voidakseen mahdollisimman hyvin ihmisen tulisi elää harmoniassa ja tasapainossa ympäristönsä ja sen energian kanssa. Tätä varten filosofiaan liittyvät myös tutut sisustamissäännöt, sillä niiden avulla kalustetussa kodissa energia pääsee virtaamaan mahdollisimman vapaasti.

Fengshuin perusta on elementtien sijoittelu

Mikäli haluaa kokeilla asuntonsa tai talonsa kalustamista fengshuin oppien mukaan, alkuun pääsee muutamalla perusohjeella. Fengshuissa on viisi peruselementtiä: tuli, maa, metalli, vesi ja puu. Jokainen elementti liittyy lisäksi tiettyyn ilmansuuntaan. Vastakkaiset elementit, kuten esimerkiksi tuli ja vesi, pitäisi pitää riittävän kaukana toisistaan. Tähän perustuen keittiössä ei kannattaisi asettaa liettä ja tiskiallasta vierekkäin. Mikäli tässä ei ole muuta vaihtoehtoa, voi elementtien kohtaamista pehmentää asettamalla niiden väliin puuesineen tai vaikka kasvin, jolloin mukana on kolmas elementti.

Huonekalujen sijoittelussa tärkeää on, ettei mikään huonekalu ole vasten nurkkaa tai muutenkaan seinässä kiinni. Jos istut esimerkiksi nurkkaan sijoitetussa tuolissa, alat filosofian mukaan väistämättä jossain vaiheessa voimaan huonosti. Olohuoneen sohvaa taas ei kannata laittaa kiinni seinään, sillä fengshuin mukaan energian täytyy päästä kiertämään nimenomaan huoneen laidoilla.

Rauhaa ja onnea makuuhuoneeseen

Makuuhuoneen puolella tärkein asia on sängyn sijoittelu. Nukkujan jalat eivät saisi koskaan osoittaa suoraan ovelle. Mikäli mahdollista, sängyn pääpuolen tulisi osoittaa kohti pohjoista tai itää. Makuuhuone tulisi rauhoittaa täysin levolle, joten fengshuin mukaan makuuhuoneeseen ei tule sijoittaa esimerkiksi työpöytää tai muuta työhön liittyvää. Myöskään tavaroiden säilyttämistä sängyn alla ei suositella, sillä se voi huonontaa unen laatua. Makuuhuoneessa kannattaa filosofian mukaan suosia puisia huonekaluja ja murrettuja vihreän sävyjä, sillä tämä auttaa ihmistä rentoutumaan ja irtautumaan arjesta. Vihreä on muutenkin suosittu väri fengshuissa ja esimerkiksi unessa nähdyn vihreä värin uskotaan symboloivan tulevaa onnea. Viherkasvit auttavat omalta osaltaan tuomaan tätä onnea myös kotiin.

Keskustelut on paras käydä sinisessä ympäristössä

Värit ovat tärkeässä roolissa myös muissa huoneissa ja tilanteissa. Vesielementin tunnusvärit ovat musta ja sininen. Näiden värien sisältämä energia on hiljaista ja rauhallista, liittyen talveen ja pohjoiseen ilmansuuntaan. Tämän takia keskustelut ja neuvottelut kannattaisi pitää huoneessa, jossa on sinistä sävyä joko seinissä tai kalusteissa. Kotona sinisen värin käyttäminen sisustuksessa auttaa luomaan rauhallisen ilmapiirin. Liika sininen saattaa fengshuin mukaan tehdä kuitenkin kodista ja sen asukkaista jo liiankin kylmiä.

Kodilla tärkeä rooli koko elämässä

Fengshui keskittyy nimenomaan kodin tunnelmaan ja energiaan, sillä kodin uskotaan vaikuttavan merkittävästi myös muuhun elämään. Kodissa vietetään runsaasti aikaa ja se on monelle erittäin tärkeä ja myös yksityinen tila. Sisustaminen fengshuin oppien mukaan nähdään osaltaan kodissa liikkuvien energioiden hallitsemisena ja kanavoimisena. Tarkoitus on, että kodin energia auttaa ihmistä vaurastumaan ja onnistumaan myös muilla elämän osa-alueilla.

Top